Dokumentaarinen hääkuvaus

Tervetuloa!

Olen valokuvausta tehnyt jo noin kymmenen vuotta ja taitojen karttuessa tein kuvaamisesta virallista vuonna 2018. Oivalsin että osaan vangita tarinan kuvien takana, asian asian alla. Se onkin filosofiani, yritän aina löytää sen punaisen langan, joka sopii pariin – sitä kautta syntyy teidän näköisiänne kuvia.

Tyylini yrittää olla melko minimalistinen ja symmetrinen, koska yksinkertainen on kaunista ja symmetria sopii omaan silmääni huomattavasti paremmin kuin epäsymmetria. Tietyissä tilanteissa kuitenkin sääntöjä tulee rikottua ja mentyä epämukavuusalueelle – silloin luodaan oikeasti jo jotain uutta.

Miksi ottaa ammattivalokuvaaja ikuistamaan Teidän päivänne

Ilmiselvyydet ovat juuri niitä faktoja, mitä varmasti olette miettineet jo ennen kuin edes päädyitte sivuilleni. Minä kuvaajananne huolehdin että olen paikalla hyvissä ajoin ja varmasti, hoidan käytännön asioita, käytän kunnon kamerakalustoa (silläkin on merkitystä moneltakin kantilta), pidän huolta että Teidän toiveenne toteutetaan kuvauksen suhteen ja keskityn vain Teihin ja teidän juhliinne.

Monta kertaa kuitenkin kuulee vieraiden toteavan että on hyvä ettei tarvitse itse keskittyä kuvaamiseen vaan voi nauttia hetkestä ja vain katsoa – viimeksi tämän totesi kirkossa morsiamen äiti odotellessamme morsianta saapuvaksi. Näin kenenkään sukulaisen ei tarvitse pelätä että hänen ottamat kuvansa ovat ainoa tallenne häistä, ettei mitään tärkeää jää tallentamatta. Kun hankitte valokuvaajan, saatte mielenrauhan sillä saralla – minulta kuvauksen saa takuulla.

Kun tehdään kuvia vuosikymmenien muistelua varten, kannattaa todellakin etsiä itsellenne sopiva kuvaaja. Tätä varten minäkin aina tapaan hääkuvausta pohtivan parin mielelläni etukäteen. Näin molemmat osapuolet oppivat tuntemaan toisensa ja tiedämme että sovimme yhteen – on tärkeää että parin ja kuvaajan visiot ovat lähellä toisiaan.

Hääkuvaukset ovat lempikuvauksiani suurien tunteiden vuoksi

Kuvaajana näen häät ja juhlat eri kuvakulmasta kuin kukaan muu – näen vihkimisen aikana vanhempien onnenkyyneleet, ihailevat katseet häätanssin aikana, hääparin pienet huomionosoitukset toisilleen, muutaman sekunnin mittaiset hetket. Niitä ei saa takaisin mutta ne voi saada talteen.

Sen vuoksi olen myös tarkkana kun varaan hääkuvauksia – en varaa niitä varalle, vaan ensin varauksen ja varausmaksun maksava saa itselleen ammattilaiskuvaajan omaksi hääpäiväkseen. Minä sitoudun siihen yhteen suureen päivään ja teen kaikkeni parieni eteen, jotta päivästä tulee ikimuistoinen. Nytkin kesälle 2019 voisin vielä ottaa pari hääkuvausta vastaan mutta myös vuodelle 2020 varauksia tehdään jo nyt!

Törkeä takuu

Tarjoan kaikille hääkuvauksen varaaville nyt toistaiseksi Save the Date -kuvauksen kaupan päälle. Save the Date -kuvia käytetään yleensä kutsukorteissa mutta toinen nimi näille kuvauksille on pari- tai kihlakuvaus, joten uudesta asiasta ei ole kyse. Luonteeltaan ne ovat rennommat ja ovatkin hyvä tapa kokeilla miltä kameran edessä oleminen tuntuu yhdessä. Samalla pääsemme myös tutustumaan toisiimme – ja tähän tuo törkeä takuu liittyy.

Jos ette pidä Save the Date -kuvausten kuvista ja haluatte vaihtaa hääkuvaajaa, palautan varausmaksun ja asia on sillä selvä. Minäkin haluan kuvata ihmisiä, joiden kanssa ajatukset kohtaavat ja tyylit osuvat yhteen, joten tässä kohdassa on vielä out-mahdollisuus.

No hard feelings.

Takuulla kannattaa ainakin ottaa yhteyttä, tarjoan kahvit ensitapaamisella 🙂

Lähetä minulle viesti, vaikka suoraan Whatsappilla ja kysy lisää nyt.

Kuten kerroin, vuoden 2020 varaukset ovat jo myös käynnissä, joten nyt ei kannata odotella.

Tai, täytä tämä lyhyt lomake: