Skip to main content

Kirjoitin aiemminkin omasta ennusteestani mikrohäiden suhteen; tunne on vain vahvistunut että näistä on tulossa isompikin juttu (pun intended).

Selkeästi pienemmät häät kiinnostavat, sillä jos samaan aikaan me nuoret (käsitän itsenikin nuoreksi vielä) tehdään töitä enemmän sen perusteella mitä on hyvä itselle tehdä, myös häät ja muut elämän suuret hetket ottavat uutta muotoaan.

Täten pienet häät – mikrohäät – ovat varmasti tulevaisuuden juttu jo nyt. Jollekin pienet häät voivat tarkoittaa alle 50 hengen häitä, toiselle 20, kolmannelle alle 10 hengen asiaa. Joka tapauksessa, häistä tulee entistä intiimimpiä mutta niihin saatetaan silti panostaa jopa yhtä paljon kuin suurempiin häihin.

Niihin kutsutaan vain niitä läheisimpiä ihmisiä mutta panostetaan tarjoiluun, ruokaan, bändiin, fiilikseen enemmän.

Mikrohäissä kaikki on kuitenkin mahdollista, koska se on sallittua – häät ovat aina loppujen lopuksi parin häät. Niistä saa oikeasti tehdä sellaiset kuin halutaan eikä muuta tarvita. Pääasiahan on, että te kaksi saatte toisenne omaksenne – tarvitaanko siihen aina samoja lihapullia?

Pointti on että järjestitte sitten omat pienet häänne tai isommat ”perinteiset” häät, kaikki on ok.

Avaa chat
1
Hei! ????
Miten voin auttaa?
//Ari